tiistai 30. elokuuta 2016

Ohjaajan työpöydällä

Kuvassa videoprojektori näyttää henkilön ajatuskuvia.
Ohjaajan työpöydälle tuotiin erään amatöörin kuvaama filminauha. Amatööri kertoi, että tämä filmi on viisikymmentä vuotta vanha ja pitkä – se on otettu yhdellä otolla. Kuvauspaikat ovat vaihdelleet kuvauksien aikana ja näyttelijöitä on tullut ja mennyt – jopa pääosien esittäjiä on pitänyt vaihtaa tiuhaan tahtiin. Oikeastaan vain amatööri-kuvaajan kamera on pysynyt samana kaikki nämä vuodet.

Ohjaaja kysyi amatööri-kuvaajalta, oliko tämä itse tyytyväinen kuvaamaansa filmiin. Amatööri-kuvaaja vastasi, ettei hän edes muistanut kaikkia alkuperäisen filmin tapahtumia. Siksi hän on samaan aikaan pitänyt päällä tällaista pienempää videokameraa, jossa on vain tärkeimmät ja viimeaikaiset tapahtumat. Ohjaaja kysyi tarkentavan kysymyksen: sinulla on siis kaksi kameraa, toisessa on kaikki tapahtumat kuvattu juuri niin kuin ne ovat tapahtuneet, ja toisessa kamerassa on vain muutamia tapahtumia ja uusimpia asioita. Amatööri-kuvaaja vastasi kyllä, mutta hän myös lisäsi, että koska useat tuon pitkän filmin tapahtumista olivat olleet niin epämukavia ja tylsiä, oli hänen ollut pakko pienempään kameraan tietoa siirrettäessä hieman luovuudellaan muuttaa niitä. Jotain tapahtumia on siis hieman yleistetty, toisia vähän vääristetty, muutama asia on jätetty pois kokonaan, ja niiden rinnalle on parit asiat itse keksitty.

Ohjaaja oli yllättynyt, mutta selvästi kiinnostunut tästä projektista. Ohjaaja mietti vielä hetken, mutta sitten hän teki päätöksensä. Ohjaaja sanoi amatööri-kuvaajalle: nyt on päätöksen aika – sinun pitää tehdä valinta. Sinun tulee valita, haluatko säilyttää tämän pienen ja puutteellisen filminauhan, vai oletko valmis työstämään kokonaan läpi tämän pitkän, vaikean ja lähes unohduksissa olevan filminauhan? Amatööri-kuvaajassa oli onneksi totuuden henkeä sen verran, että hän valitsi vaikeamman, lähes mahdottoman tehtävän.

Ohjaaja sanoi: hyvä on, olkoon tämä pieni filmi sinun identiteettisi, kamera sinun kehosi ja tämä pidempi, todellinen filmi, sinun elämän filminauhasi, joka koostuu kaikista tietoisista ja tiedostumattomista ajatuksistasi tähän mennessä. Kun olet polttanut pienen filmin, puhdistanut kamerasi ja kulkenut läpi alkuperäisen filmin aina takaisin sen alkupisteeseen asti, tule takaisin tapaamaan minua – silloin sinusta on tullut ohjaaja, ja me voimme ohjata yhdessä siitä eteenpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti